Plaza.fi provides news, horoscopes and more in Finland

Title

Plaza

Description

Israel ja Libanon ovat sopineet vihollisuuksien lopettamisesta maanantaina kello 8 aamulla Suomen aikaa, kertoo YK:n pääsihteeri Kofi Annan. - Olen erittäin iloinen ilmoittaessani, että maiden johtajat ovat sopineet taistelujen päättämisestä maanantaina, Annan sanoi antamassaan lausunnossa. Annan kehottaa molempia osapuolia lopettamaan sotimisen mieluiten välittömästi ja kunnioittamaan näin turvallisuusneuvoston tahtoa, jotta siviilien kärsimykset saadaan loppumaan.

Laihduttajalle on tarjolla monta eri dieettivaihtoehtoa. Oma dieetti kannattaa valita kropan ja tavoitteiden mukaan: se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Dieettien mailmassa on kuitenkin syytä muistaa, että säännöllinen liikunta ja tervellinen ruokavalio muokkaavat vartaloa parhaiten. Tutustu Ellien laihdutuspakettiin ja eri laihdutusmenetelmiin.

”Panuaminen on hyvä termi. Alan kenties ymmärtää itserakkauttasi, siinä taitaa ollakin ironiaa.. (Minulta saattaa puuttua huumorintajua) Minulla ongelma on kai se, että olen usein ollut lukemisen aloittaessani niin innoissani, että en ole malttanut olla hyppäämättä panuamisessa suoraan kakkosvaiheeseen…”

read more

Languages

suomi (Finnish)

Additional Information

Related Domains

External Links





Retrieved from "http://aboutus.com/index.php?title=Plaza.fi&oldid=24319091"